28/03/2024
Mikä on NFT???!!??

Mikä on NFT???!!??

NFT liittyy digitaaliseen kaupankäyntiin ja kryptovaluuttoihin, mutta mistä oikeastaan on kyse? Miksi jostain kuvista maksetaan miljoonia ja mikä on ”non-fungible token”? Ainakin sen sanotaan olevan seuraava megatrendi!

NFT on kryptovaluuttatekniikka, jossa yksilöidään virtuaalisia kohteita ja kirjataan niiden omistussuhteita lohkoketjun avulla. Teknologia on kehitetty vuonna 2017, mutta nousi tunnetuksi keväällä 2021, kun NFT-tekniikalla tehtyjen virtuaalisten kohteiden kauppahinnat nousivat nopeasti. NFT synnyttää eräänlaista digitaalista niukkuutta. NFT:n lohkoketjukirjauksien avulla on esimerkiksi mahdollista todentaa, että Twitterin perustajan Jack Dorseyn 2,9 miljoonalla dollarilla myymä ensimmäinen twiitti on todellakin autenttisesti Dorseyn myymä. Pohjimmiltaan NFT onkin vain kohteen omistussuhteen kirjaus lohkoketjussa.

Digitaaliset taiteilijat ovat ahkerasti kääntäneet teoksiaan NFT-muotoon ja olemme nähneet isojakin kauppasummia. Yksi buumista hyötynyt on yli 1,8 miljoonaa seuraajaa Instagramissa omaava Beeple, joka on myynyt NFT:nä taideteoksensa 69 miljoonalla dollarilla.

Viimeiset ajat taidepiireissä ja kryptovaluuttaympyröissä on puhuttuu digitaalisten teosten autentikoinnista, NFT tuntuu olevan tämän hetken ratkaisu- ratkaisu, jonka pitkäkestoisuutta ei tiedä kukaan. NFT:t mahdollistavat keräilykappaleiden tekemisen helposti kopioitavista digitaalisista teoksista, esimerkiksi gif-animaatioista. Kyse on keinotekoisen niukkuuden luomisesta digitaaliseen maailmaan, jossa kaiken voi kopioida loputtomiin. Menettelyssä itse teosta ei ladata lohkoketjuun, vaan ketjuun päätyy uniikki viittaus teokseen.

Token – rahake

Näillä rahakkeilla (token), viitataan lohkoketjuissa sijaitseviin tokeneihin, jotka ovat täten peruslogiikaltaan kuin kryptovaluutat, mutta toisin kuin kryptovaluutat, NF-tokeneita ei voi vaihtaa kuten kryptovaluuttoja voi. Sen sijaan jokainen NFT on ainutlaatuinen token, joka valuutan sijasta vastaa arvoltaan jotain muuta omaisuutta, kuten maalausta, peliä, tai videota.

5 parasta NFT kryptoa heinäkuussa 2021

  • CryptoKitties – ensimmäinen isosti valtavirtaan noussut kissa-NFT, joka on kuin 90-luvulta tutut Tamagotchit, mutta 2020-luvun tyyliin
  • Decentraland – virtuaalitodellisuuteen pohjautuva kryptovaluutta ja NFT-alusta, joka mahdollistaa digitaalisen omaisuuden kehittämisen ja myynnin sen lohkoketjussa
  • Enjin – digitaalisiin peleihin erikoistunut NFT-alusta, jolle kuka tahansa voi rakentaa uusia pelejä
  • Tezos – älysopimuksiin perustuva vahva lohkoketju, joka tarjoaa nyt myös NFT-alustan, joka on ympäristöystävällisempi ja halvempi kuin esim. Ethereum
  • Dapper Labs – suosituin NFT-kehitysalusta, jolta ovat lähtöisin sekä CryptoKitties, että NBA Top Shot

Onko NFT pitkäaikainen?

NFT kryptojen kohdalla kannattaa kuitenkin myös huomioida se, että kyseessä on erittäin spekulatiivinen sijoituskohde ja niiden hinnat heittelehtivät hurjasti. Lisäksi vielä ei voida olla varmoja, onko kyseessä vain ohi hiipuva trendi, vai tulevaisuuden suur-innovaatio. Varsinkin talousuutisissa viljellään ‘NFT-kupla’ -termiä, mutta sille ei ainakaan vielä ole kunnollisia perusteita. NFT kryptot voivat jo lähitulevaisuudessa mullistaa omaisuudenhallinnan, sillä minkä tahansa omaisuuden arvon voi muuttaa NFT kryptoksi.

NFT ei ole uusi keksintö. Kun kryptovaluuttahuuma kävi edellisen kerran kuumimmillaan vuoden 2017 loppupuolella, erilaisia uniikkeja kryptoteoksia myytiin miljoonien dollarien edestä. Esimerkiksi CryptoKitties-virtuaalikissoja myytiin ja ostettiin niin paljon, että Ethereum-lohkoketju tukkeutui lähes täysin.

Valaisevan esimerkin hintojen noususta tarjoaa Yhdysvaltain presidentinvaaleja käsittelevä Crossroad-teos. Beeple-nimellä taidetta tekevän Mike Winkelmannin videoteos myytiin marraskuussa 66 666 dollarilla. Viime kuussa teos myytiin digitaaliseen taiteeseen keskittyvällä Nifty Gateway -huutokauppasivustolla 6,6 miljoonalla dollarilla.

Asuntomarkkinat ja finanssimaailma

Todennäköisesti NFT-buumi lähtee liikkeelle videopeleistä, sillä peliharrastajat usein omaksuvat uutta teknologiaa keskimääräistä nopeammin. Muiden käyttökohteiden suhteen oikeastaan vain mielikuvitus on rajana.

Yksi mielenkiintoinen kohde on kiinteistömarkkina. RealT on projekti, joka poletisoi kiinteistömarkkinat lohkoketjuun, niin että kuka tahansa voi hankkia murto-osan kiinteistöistä ja välttyä tavallisesti kiinteistöjen omistamiseen liittyvistä vaivoista ja kustannuksista. Älysopimukset mahdollistavat välittömän maksamisen, joten vuokratuotto voidaan maksaa kiinteistöjen omistajille päivittäin.

Kaikki ei aina toimi…

2 thoughts on “Mikä on NFT???!!??

Vastaa

Back to Top