01/07/2022
Virtuaalivaluutoista viime vuodelta lähes 140 miljoonan euron veropotti − luovutushintoja ilmoitettiin yli kahden miljardin euron edestä

Virtuaalivaluutoista viime vuodelta lähes 140 miljoonan euron veropotti − luovutushintoja ilmoitettiin yli kahden miljardin euron edestä

Verohallinnon alustavien tietojen mukaan yli 12 500 henkilöä ilmoitti tänä vuonna veroilmoituksellaan virtuaalivaluutoista saatuja tuloja. Määrä on lähes nelinkertainen vuoden takaiseen verrattuna. Luovutushintoja ilmoitettiin 2,1 miljardin euron edestä eli 11-kertaisesti viime vuoteen nähden. Vuonna 2021 tehdyistä virtuaalivaluuttojen luovutuksista kertyi lähes 140 miljoonan euron veropotti.

Vuonna 2021 virtuaalivaluutoista saatuja tuloja ilmoitti 3400 henkilöä, ja luovutushintojen kokonaismäärä oli noin 189 miljoonaa euroa.

Ylitarkastaja Timo Puiro Verohallinnosta uskoo, että virtuaalivaluuttamarkkinan voimakkaan kasvun lisäksi ilmoittamisaktiivisuuteen on vaikuttanut Verohallinnon oma toiminta.
− Olemme tänä keväänä aktiivisesti pyrkineet edistämään virtuaalivaluuttailmoittamista ja tukemaan virtuaalivaluuttojen ilmoittajia. Järjestimme mm. kaksi webinaaria ja nostimme aihetta esiin niin perinteisessä kuin sosiaalisessa mediassa. Lisäksi toteutimme keväällä OmaVeroon virtuaalivaluutoille oman ilmoituskohdan, jotta ilmoittaminen olisi asiakkaille selkeämpää.

Kansainvälisistä pörsseistä saadut tiedot auttavat valvonnassa

Puiro uskoo, että ilmoittamisaktiivisuuden voimakkaasta kasvusta huolimatta iso osa viime vuoden virtuaalivaluuttakaupoista jäi ilmoittamatta. 
− Arvioimme alkuvuodesta, että Suomessa olisi jopa 150 000 sellaista henkilöä, joilla olisi ilmoitettavaa virtuaalivaluutoista. Nyt näyttää siltä, että etenkin tappiollisia luovutuksia on jäänyt ilmoittamatta. Kannustamme kyllä ilmoittamaan myös tappiolliset luovutukset, sillä tappioita voi vähentää pääomatuloista seuraavan viiden vuoden ajan. Toki tiedot ovat tässä vaiheessa vielä alustavia, ja ilmoittajien määrä voi vielä nousta, Puiro sanoo. 

Puiro kertoo, että Verohallinto on pyytänyt ulkomaisista virtuaalivaluuttapörsseistä tietoja liittyen suomalaisten tekemiin virtuaalivaluuttakauppoihin. 
− Meillä on jo käytettävissä laajasti tietoja, joiden avulla voimme valvoa ja varmistaa, että virtuaalivaluuttakaupat tulevat asianmukaisesti ilmoitetuiksi ja että niistä maksetaan verot. 
− Olemme myös aktiivisesti vaikuttamassa kansainvälisillä foorumeilla, jotta tietojen vaihtoon saataisiin luotua kansainvälinen standardi. Silloin Verohallinto saisi tiedon suomalaisten ulkomaisissa vaihtopalveluissa tekemistä virtuaalivaluuttakaupoista muiden maiden verohallintojen kautta säännönmukaisesti ja automaattisesti. Tulevaisuudessa virtuaalivaluuttakaupoista saadut tulot saadaan mahdollisesti jo esitäytetylle veroilmoitukselle, jolloin ilmoittaminen olisi asiakkaalle mahdollisimman helppoa, Puiro pohtii.

Markkina kasvoi voimakkaasti 

Virtuaalivaluuttamarkkina kasvoi vuodesta 2019 vuoteen 2021 nopeasti. Kun markkinan arvo vuodenvaihteessa 2019-2020 oli noin 178 miljardia euroa, tämän vuoden alussa se oli jo lähes 2,1 biljoonaa. Myös valuuttojen hinnat ovat nousseet moninkertaisiksi: suosituimman valuutan bitcoinin arvo nousi vuodessa noin 10 000 eurosta noin 60 000 euroon. 

Puiro kertoo, että Suomessa virtuaalivaluutoilla toimiminen on pääosin sijoitustoimintaa. Louhinnasta tuloja saavat ovat vähemmistössä
− Tämänhetkisten tietojemme mukaan noin 1400 henkilöä on ilmoittanut tuloja louhinnasta viime vuodelta. Tuloja louhinnasta ilmoitettiin reilun 2 miljoonan euron edestä, Timo Puiro kertoo.

Aiheesta lisää:

Verohallinto on saanut ulkomaisesta virtuaalivaluuttapörssistä paljon suomalaisia koskevia tietoja – tehostaa verovalvontaa

Verohallinto odottaa ennätyksellisen paljon ilmoituksia virtuaalivaluutoilla voittoja tehneiltä

Vastaa

Back to Top
%d bloggaajaa tykkää tästä: